Puukuokka
Puukuokka muodostuu kolmen puukerrostalon kokonaisuudesta kalliokumpareella. Tavoitteena pihasuunnittelussa on ollut luonteva liittyminen säilyvään metsäalueeseen sekä puumateriaalin käyttäminen myös pihan kalusteissa. Piha-alueet sijoittuvat rakennusten ja säästettävän metsän väliin, sisääntulotien varteen. Polveileva sisääntulotie toimii myös pelastustienä. Oleskelualueet ja leikkipaikka sijoittuvat metsän äärelle.
Alueen istutuksissa on huomioitu monimuotoisuus. Alueelle istutetaan mm. alueelle luontevaa metsämäntyä sekä kylvetään niittyjä. Luonnonkivilohkareet korostavat alueen luonnonmukaista tunnelmaa. Puukuokka muodostaa rauhaisan saarekkeen urbaanissa kaupunkiympäristössä.
Kohde
Puukuokka
Sijainti
Jyväskylä
Suunnitteluvuosi
2012-2014
Pinta-ala
1 ha
Tilaaja
Jyväskylän kaupunki, Lakea Oy